by Eino Leino (1878 - 1926)
Terve päivä Pohjolahan
Language: Finnish (Suomi)
Terve päivä Pohjolahan, Terve Suomehen suvinen aika! Terve lepikot lehtimään, Kullan käköset helkkymään, Terve lämpimät lounatuulet, Lemmen tuulet, tuoksumaan -- Veet sinertämähän, Maat vihertämähän, taivahan auteret tanhuamaan! Paistos armahin aurinko, Hellitä hempeä huomen! Pitkä, pitkä on Pohjan yö, Kolkko on talvi Suomen. Kauvan kattanut [maata]1 on [hallan]2 ja härmärän vyö. Kauvan kuura peittänyt maan, kauvan on huura huokunut mielihin hallaa vaan -- Paistaos armahin aurinko, hellitä hempeä pouta, [jotta]3 lähtisi sydänten jää ja sulais rintojen routa! Suo jo lämpesi, sula on maa. Joutukaa kyntäjät vakoja luomaan, vakoja suoria vapauden, uria uusia aattehen halki harmajan suomaan! Kyll' on maata kyntäjällä Suomen sinisaloilla, korvet suuret, pellot pienet, kyntäjät vähäväkiset. Joutukaa, joutukaa kylväjät siementä tuomaan, tietojen kylvöjä, taitojen kylvöjä kyntäjän uutehen uomaan, jotta nousis nuori vilja, kasvaisi Kalevan touko, aaltoisi Suvannon auvo, Suomen henki heilimöisi! Kyntäkää, kylväkää, toukojen, toivojen aika on tää! Toivehet milloin toteutuu, milloin halla ne syö. Nyt on Suomen toukokuu, nyt on kynnön ja kylvön työ, leikkuu, korjuu -- kaikki muu jääköön Herran huomaan! Ei voimoa puutu pelto ja mehevä musta on multa, kun taivas antavi sadetta vaan ja lämpöä päivän kulta. Ja Jumala armon-paistettaan on Suomenmaalle suova ja nostava orahat aaltoamaan ja laihot laajat luova -- Ja riemuja raikuvi Väinön maa ja toivehet lauluja kaiuttaa ja kautta kumpujen, vuorten helavalkeat leimuaa. Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää. On aurinko toukojen turma, jos kauvan kestävi kaunis sää Poudan poika on velttous, tyynen tyttö on saasta, mut ukkonen ilmoja puhdistaa ja tappaa tauteja maasta. Ja idästä nouseva polvi on ja kaakosta kamala lonka, mi taivahan lientävi myrskysäin ja jylisten rientävi Suomehen päin mustana niinkuni muuri. Ja synkkä on yö ja ukkonen vyöryvi, salamat lyö, ja maassa on murhe suuri. Mut jälkeen yön ja ukkosen taas taivas seijastuu ja helmaan Suomen järvien taas päivä heijastuu ja leivo laulavi, lehto soi ja tuoreena tuoksuvi kuusi ja perhoset kukilla karkeloi ja touko on taas kuni uusi. -- Rakas on taaton raatama pelto, makea maammon leipoma leipä, kova on vierahan maankamara, karvas kakku äitipuolen. Kauvan Suomeni pettua söi, almuja aneli teillä, muruja liikoja muukalaisten kerjäsi kyyneleillä. Mut kerran loppuvi kerjuu ja vierahan viiltävä herjuu, ja Suomen selkä nousta saa ja kansa päänsä kohottaa: Jo tähkivi Väinön vilja, jo kasvavi Kalevan laiho, ja poistuva maasta on leivän puute ja vierahan viljan kaiho! Mut leivästä ei kansa elä vaan, ei mesileiväst' edes tiedonkaan, vaan niinkuin päivän kumppaliksi suotu on vieno, valju kuu ja niinkuin puu on luotu heelmää antamaan, niin järjen siskoksi on tunne luotu ja hyöty kauneutta kantamaan. Ja ainapa vainion keskehen näin esi-raatajat entisaikain leposijaksi lintujen lentäväin puun vehreän jäädä antoi. Ja pihalla töllien pienimpäin toki pihlaja terttuja kantoi. Ja pihalla kotien köyhimpäin pyhä taitehen pihlaja nouskohon näin ja vienona tuoksu sen tuntukoon joka suojahan, kammioon! Ja jääköhön käkösen kukuntapuu ja Suomen laulun puu myös laitahan aattehen laihojen ja keskehen kansani keväisen! Ajan henget sen oksia heijailkoon, valon keijut sen lehvillä leijailkoon ja soikohon sorea laulu yli peltojen mustan mullan kyntäjille, kylväjille, kylmän vainion vakoajille! Näin vasta nousee seinät Suomen vallan, näin vasta valmistuupi Suomen sampo. On sampuen saanut laine ja vienyt Ilmarin ihmetyön ja Ugrin heimojen maine on haudattu helmahan yön. Mut tuntehen voimalla tunkien me tähtiä löydämme yöstä ja etsien silmillä rakkauden myös muruja Ilmarin työstä. On meillä loihtu ja laulun valta ja kieli joustava, norja lie. Siin' on noustava kukkapalta, siin' on soihtu ja siin' on tie! Näin joutuen henkemme hettehen luo sen veestä me voimoa juomme ja takoen taidolla muruset nuo me sampuen uuden luomme, aattehen sammon, laulujen sammon, tietehen, taitehen sammon, veljien riemun, siskojen auvon, Suomen syöjien kammon, mi ukkosen voimalla jyristen sois ja kansojen kummana pauhais ja maailman mainehet Suomehen tois ja Suvannon viljoja jauhais -- syötäviksi, myötäviksi, ihmisten iki-iloksi!
L. Madetoja sets stanzas 1-4
About the headline (FAQ)
View original text (without footnotes)1 Madetoja: "korpia"
2 Madetoja: "härmän"
3 Madetoja: "että"
Authorship:
- by Eino Leino (1878 - 1926), "Kevätlaulu", appears in Tarina suuresta tammesta, in Tammen lastuja, no. 6, first published 1896 [author's text checked 1 time against a primary source]
Musical settings (art songs, Lieder, mélodies, (etc.), choral pieces, and other vocal works set to this text), listed by composer (not necessarily exhaustive):
- by Leevi Antti Madetoja (1887 - 1947), "Terve päivä pohjolahan", op. 49 (Yksinlauluja pianon säestyksellä) no. 1 (1920), first performed 1920, stanzas 1-4 [ voice and piano ] [sung text checked 1 time]
Researcher for this page: Auditorium du Louvre
This text was added to the website between May 1995 and September 2003.
Line count: 165
Word count: 608