Tiiän mä oluen synnyn: 
humalast' oluen synty. 

Humala, Remusen poika, 
pistettiin pienenä maahan, 
kynnettiin kyinä maahan, 
viskattiin viholaisna 
penkerehen Osman pellon, 
vierehen Kalevan kaivon. 

Siitäpä nousikin taimi, 
yleni vihanta virpi.
Nousipa humala puuhun, 
kohosi latvoa kohti, 
huhuili humala puusta,  
pellon penkereltä ohra, 
Kalevan kaivosta vesi. 

Olut on oikia nimi, 
hurskahille hyvä juoma, 
paljo juonehille paha. 
Pani se huiskaman hullut, 
meiskamahan mielipuolet. 

Tiainen olutta pani, 
hyvin se tiainen tiesi, 
osasi oluen panna. 
Tiainen pikkuinen lintu, 
varpunen vähävarainen, 
kutsui se vieraita paljo, 
juomahan olutta tuota. 

Ei voinut kotona olla, 
metsähän piti paeta...