Tunturilauluja II, op. 53

Hillankukka, hillankukka miksi täälä tyttö rukka?
Miksi viivyt usvasoilla valkoharso hartioilla?
Hillankukka, hillankukka, kainosilmä, kaunotukka, riennä:
yössä hiipii halla - surmaa sinut suudelmalla.

Nyt värjyvät murheen kellot taas hymniä sielussain,
ne värjyvät vienoin äänin kuin haastaen haudas tain.
Oi, heiluta kellojen kieltä sä, soittaja, vahvemmin, niin,
että niiden soinnut maan taistossa muistaisin.

Tuli lintunen laakson puuhun,
tuli rannoilta vieraan maan.
Toi kaipaus sointuja suuhun,
kun muisti se rakkauttaan.

Se lauloi, ja silmät kastui,
ei löytänyt ystävätään.
Myös hällä ken polkua astui,
oli kyynelet silmissään.

Sä menit, ystävä, mä tänne jäin.
On monta kyyneltä nyt silmässäin.
On raskas rintani, se valittaa.
En tulla kanssasi mä koskaan saa.
Sä menit, ystävä, mä tänne jäin, -
et mene ikinä sä mielestäin.