Mä muistan sen lempeän laakson,
  Ainiaan muistan sen,
Miss' istuin ma neitoni kanssa,
  Hellästi syleillen;
Ja kiirehti kesänen päivä,
Sunnuntaipäivä tyyni.

Me varjossa valkean tuomen
  Istuimme ruohistoss',
Ja allamme kimmelsi järvi
  Paisteessa auringon.
Ja loiskelit Ahtolan immet
Kultasell' santarannall'.

Sen toisella rannalla seisoi
  Temppeli korkea,
Siell' kuulimme virsien veisun
  Ihanast' huokaavan,
Ja viimein, kuin jumalten maasta,
Temppelin kello pauhas.

Ja katselin kaukasta vuorta
  Ylhäällä pohjosess'
Kuin ihmeellist' Onnelan maata.--
  Unien kangastus!
Kosk' impeni sylissäin istui
Temppelin kellon pauhuss'.

Mut vait oli impeni kaino,
  Katsahtain korkuuteen,
Ja poskellans kyynele kiilsi
  Helmenä kirkkaana.
Mun käteni ihanast' eksyi
Kiharains mustaan yöhön.

Niin vietimme lempeäss' laaksoss'
  Päivämme autuaan;
Me varjossa valkean tuomen
  Istuimme ruohistoss',
Ja läheni kesänen ehtoo,
Sunnuntai-ehtoo tyyni.