Kivi-laulut

Terve, metsä, terve, vuori,
Terve, metsän ruhtinas!
Täss' on poikas uljas, nuori;
Esiin käy hän voimaa täys?
Kuin tuima tunturin tuuli.

Metsän poika tahdon olla,
Sankar' jylhän kuusiston.
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma unholaan jääköön.

Viherjällä laattialla
Miss' ei seinät hämmennä
Tähtiteltin korkeen alla
Käyskelen ja laulelen,
Ja kaiku ympäri kiirii.

Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän!
Liehtarina miehen tiellä
Hienohelma hyppelee,
Ja kultakiharat liehuu.

Ihana on täällä rauha,
Urhea on taistelo:
Myrsky käy ja metsä pauhaa,
Tulta iskee pitkäinen
Ja kuusi ryskyen kaatuu.

Metsän poika tahdon olla,
Sankar' jylhän kuusiston.
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma unholaan jääköön.

Jo valkenee kaukanen ranta
Ja koillisest' aurinko nousee
Ja auteret kiirehtii pois,
Kosk' Pohjolan palkeet käyvät,
  Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
  Ja linnut ne laulelee.

Mä kiireelle korkean vuoren
Nyt astelen raikkaassa tuuless';
Mun toivoni aamusen koin,
Mun kultani kohtaan siellä,
  Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
  Ja linnut ne laulelee.

Mut kauniimpi koittoa päivän
Ja lempeempi auringon laskuu
Hän hymyten luokseni käy,
Mä syliini kierron immen,
  Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
  Ja linnut ne laulelee.

Mun sydämmein autuudest' sykkyy
Ja taivaana otsani loistaa,
Kosk' seison täss' impeni kanss',
Täss' vuorella sammaleisell',
  Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
  Ja linnut ne laulelee.

Täss' seison mä impeni kanssa,
Ja kiharamm' tuulessa liehuu,
Ja laaksoen hyminä soi
Kuin ijäisen lemmen ääni,
  Kosk' mennyt on yö,
Kosk' kimmeltää kesänen aamu
  Ja linnut ne laulelee.

Mä muistan sen lempeän laakson,
  Ainiaan muistan sen,
Miss' istuin ma neitoni kanssa,
  Hellästi syleillen;
Ja kiirehti kesänen päivä,
Sunnuntaipäivä tyyni.

Me varjossa valkean tuomen
  Istuimme ruohistoss',
Ja allamme kimmelsi järvi
  Paisteessa auringon.
Ja loiskelit Ahtolan immet
Kultasell' santarannall'.

Sen toisella rannalla seisoi
  Temppeli korkea,
Siell' kuulimme virsien veisun
  Ihanast' huokaavan,
Ja viimein, kuin jumalten maasta,
Temppelin kello pauhas.

Ja katselin kaukasta vuorta
  Ylhäällä pohjosess'
Kuin ihmeellist' Onnelan maata.--
  Unien kangastus!
Kosk' impeni sylissäin istui
Temppelin kellon pauhuss'.

Mut vait oli impeni kaino,
  Katsahtain korkuuteen,
Ja poskellans kyynele kiilsi
  Helmenä kirkkaana.
Mun käteni ihanast' eksyi
Kiharains mustaan yöhön.

Niin vietimme lempeäss' laaksoss'
  Päivämme autuaan;
Me varjossa valkean tuomen
  Istuimme ruohistoss',
Ja läheni kesänen ehtoo,
Sunnuntai-ehtoo tyyni.

— This text is not currently
in the database but will be added
as soon as we obtain it. —

Kerta seisoin, niin näin unta,
Meren reunal vieraas maas;
Etääl siinti koti-ranta,
Sinne mielin tulla taas.

Mutta uni, joka ensin
Vei mun maastain, immestäin,
Hänen siivillänsä lensin
Jälleen koti-maahan päin.

Siirsin mielel intovalla
Pojes Suomeen ihanaan,
Siirsin vinhast pilvein alla,
Siks kuin löysin kunnasmaan.

Tuima tuuli pilvet poisti,
Kaunis päivä paisto taas;
Vuori loisti, viita loisti,
Koski pauhas koti-maas.

Impein eteheeni väikky:
Silmä iski salamoi,
Kiharien yössä läikky
Otsa niinkuin aamun koi.

Ihastelin otsan aamuu,
Mesi-huulii suutelin.
Suutelinko taivon haamuu?
Hekumasta heräsin.

  Oli mulla kulta kaunoinen
  Ja ilonen kuin aamu;
  Eikä muistostani koskaan men
  Se tyyni taivaanhaamu.
Viel kuolon maassakin mun korvissani kaikuu
    Äänensä lempeä.

  Kuni kannel länsituules soi,
  Niin ääni kauniin immen,
  Unet ihmeelliset mulle toi
  Se heljä ääni lemmen,
Sen kuulen vielä muiston mennehestä mailmast,
    Riutuen kuulen sen.

  Hetken Paimelasta muistan ain,
  Kun pilvi synkee pauhas,
  Pian päivä toki voiton sai
  Ja heljän helmans aukas
Ja Pohjannummen niitult himmeältä kuului
    Impeni huuhellus.

  Muistelenpa hetkee ankaraa--
  Oi muisto pyhä aina!--
  Tuol Kauniaisten ahoilla
  Ma seisoin sunnuntaina,
Ja kaukahaalla huokailivat torninkellot--
    Kultani kuollut oil.

  Impi kuoli, lausui kuoltessaan:
  Pois taivaan maahan lähden.
  Murheemm' riensi kyynelvirtahaan
  Tuon taivaan-immen tähden,
Mut taivaan murhe kyyneleistä leimahteli,
    Polttaen autuaast.

Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsia Tuonelan karjaa.

Siell' on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss' kellahdella,
kuullella kehräjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.