Jos minne kuljen, mistä lähden,
Tää maani mulle kallis on,
Mut kallis on se vaan sentähden,
Sen kansa kun niin armas on.
Sen kansa taas on armas siksi,
Se maansa kun tek' kallihiksi
Verellään, kärsimyksillään.

Salomme vaikk' ois täynnä kultaa,
Hopeita hyrskyis aaltomme;
Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa,
Vaan konnan toit' ois muistomme,
Kansamme kulkis hylkyteitä,--
Ah! silloin maamme varjo meitä
Kuin musta haamu vainoais.

Vaan nyt ei synkät syyt, ei hallat
Meit' isäin haudoilt' eroita,
Ei taistelut, eik' ilkivallat
Maast' armaimmasta vieroita,
Niin korvet synkät, kallioiset,
Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset--
Kaikk' ovat kalliit, rakkahat.

Takana soitten, kallioissa
Sai äidit piilon lapsineen,
Kun urhot kaatui taisteloissa,
Tai voiton toivat armailleen.
Niin korpea kuin vainioita
Luut isäin peitti, veri noita
Kostutti kallis kaikkia.

Vakaana niinkuin vuoren seinä
Kansamme puolsi maatansa;
Ei huikennellut niinkuin heinä,
Säilytti pyhät tapansa.
Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa
Hyljätty, halp' on tavoiltansa--
Maan kalliin ostanut se on!

Muun riemun jos ken ryöstäis multa.
Maan' armahan kun muistot jäis:
Ne rinnassani voiman tulta
Ja innon liekin virittäis.
Oi urhoin kehto, isänmaani!
Suojelkoon Herra armastani,
Siunatkoon hautaa urhojen!