Nyt seimelle pienoisen lapsen
käy autuas toiviotie.
Niin nuoren kuin harmajahapsen,
se yhdessä juhlaan vie.

Vain hiljainen, nöyrä kansa
on toivioretkellä.
Se etsivi kuningastansa
nyt Jumalan hetkellä.

Jo väräjää jokainen kieli
sen sielujen saattueen.
Oot siinä kuin lapsi pieni,
kun katselet ihmeeseen.

On pahnoille seimen halvan
se kätketty vuoteeseen,
min sulkema liekään salvan
tie ylhäisten huoneeseen.

Oi aukaise syömmeni ukset,
sä, Herrani, sisään käy!
Kun täyttyvi aavistukset,
ei murhetta missään näy.

Et saapunut itses tähden,
vaan kurijen syntisten.
Siis minäkin luokses lähden,
kun juhla on juhlien.