Olen uskonut, toivonut, lempinyt, 
kaikk' uhrannut lempeni tähden; 
sen edestä elää en empinyt 
ja kuoloonkin kernaasti lähden. 

En mä luullut, että ois pettänyt 
oman armaansa parhain kulta; 
elon ihanin päivä jo että nyt 
näin sammuisi varhain multa. 

Ja se sammuu kuin syysilta ruskoton 
noilla synkillä sydänmailla. 
Mit' on elo, kun ystäv' on uskoton, 
sydän tyhjänä lempeä vailla!