Lauluja kuolemasta

Seison värisevänä
mustien varjojen keskellä.
Ilma on kuin himmeää, sinistä lasia,
ja autiolla taivaalla kulkee kuu
niin tuskallisen vaikenevana.
Sen säteet pistävät läpi sydämeni
kuin ohuet kylmät miekat.
Kaikki ilo on sammunut minusta
ja äkkiä näen säikähtäen,
että käteni riippuvat ruumiistani
niin kylminä, kylminä
ja täynnä kuolleita lehtiä.

Katselin pientä, nopeasti kulkevaa hämähäkkiä, 
jonka mustaa, julmaa ruumista
kannatti kahdeksan tummanpunaista jalkaa.
 
Ajattelin suurta, mustaa hämähäkkiä,
Kuolemaa,
joka on kutonut verkkonsa yli maan,
jonka jalat ovat tuskallisesti kuolleiden verestä punaiset.

Framför mig såg jag en snabbt och ljudlöst smygande liten spindel,
såg dess svarta, grymma kropp,
som var buren av fyra par mörkröda fötter.
 
Tänkte på den svarta jättespindeln,
Döden,
som har spunnit sitt nät över hela vår jord,
den, vars grymma fötter färgats av de dödas blod röda.

Vahva musta virta,
sillä pieni lautta
ja ihmisolento.
Näen vain kädet.
Ne ovat kouristuneet puuhun,
ne ovat kellertävät ja epätoivoiset.
Virta putoaa kuiluun.
Taivas yllä on kuin suuri, kuollut, pilkallinen silmä.
 
Jumalani, virtahan on täynnä lauttoja!
Uusia sukeltaa esiin loputtomasti.
Jokaisella on ihmisolento.
Harvat huutavat.
Jotkut itkevät hiljaa.
Useat nauravat.
Joka hetki putoaa joku – – –

Kun olin hyvin nuori,
kun olin lähellä kukkivaa maata,
aurinkoa ja humisevia puita,
pelkäsin sinua, kuolema.
 
Nyt seison niiden joukossa,
jotka odottavat rannalla,
jotka katsovat väsynein silmin
pimeälle merelle,
milloin laivasi tulet näkyvät.
 
Me emme tiedä mitään julmempaa kuin elämä,
siksi me odotamme vapahdusta sinulta,
josta emme mitään tiedä.
Kun annat merkin,
astumme laivaasi hiljaisesti toivoen:
hyvyys, uusi kauneus,
ehkä vapautta, kirkkautta kenties?

Katson unettomin silmin yöhön.
Ikkuna on korkea ja tumma.
Näkymättömänä paistaa kuu.
Hopeapilareina seisovat puut.
Ja kultaiset tähdet lepattavat matalalla
kuin lamput öisessä temppelissä.
 
Tänä yönä on kuolema hyvä.
Tänä yönä olen niin hiljainen.
Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän
kädessäni tähden väräjävä lyhty.

Sömnlös ser jag stilla ut i natten.
Fönstret är så högt och så dunkelt.
Osynlig skiner månen.
Träden stå stumma liksom silverpelare.
Och gyllene stjärnor brinna fladdrande nere
som klena lampor i nattens tempel.
 
Denna natt är döden så god.
Denna natt är även jag så lugn.
Denna natt kan jag utan fruktan gå över mörkret
i min hand en stjärnas tindrande lykta.