Syvä iskumme on, viha voittamaton, meill?
armoa ei, kotimaata.
Koko onnemme kalpamme kärjessä on, ei
rintamme heltyä saata.
Sotahuutomme hurmaten maalle soi, mi katkovi
kahleitansa:
Ei ennen uhkamme uupua voi kuin vapaa on
Suomen kansa.

Kun painui päät muun kansan, maan, me
jääkärit uskoimme yhä.
Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa, vaan yks' aatos
ylpeä, pyhä:
Me nousemme kostona kullervon, soma on
sodan kohtalot koittaa.
Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on, se kasvaa,
se ryntää, se voittaa.

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks'
suuri on Suomen valta.
Sen aatetta ei väkivoimat saa pois Pohjan
taivahan alta.
Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät
kantaa
Yli pauhun kenttien hurmeisten päin nousevan
Suomen rantaa.