Salainen helke hiipi,
salainen siukoi siipi
kautt' unten kammion.
Kotiinsa hiljaa, salaa
paennut haave palaa
kuin paiste kuutamon.

Sa, päälläs päärlykaavut,
taas luokse saavut, saavut,
sa saavuttamaton.
Avartuu ahdas seinä,
ja nuojuu nuori heinä
helyissä kuutamon.

Ja niin on olla outo,
kuin vievän virran souto
on vauhti valtimon.
Nään silmäs, kuulen kuiskeen,
sun tunnen huntus huiskeen,
unelma kuutamon.

Mit' armahinta anoo,
arinta aatos janoo
sydämen aution,
taas kiehtoo kirkkain ilvein,
vie sormin kuudanvilvein
pois otsan polttelon.