Sua, Suomen Leijona, tervehdän:
miten säilässäs aurinko palaa!
Ylös vapauden päivähän
sinun voimas vangitut halaa.
Olet karaistu kentillä taistojen,
olet elänyt vainojen aikaa,
läpi veristen vuosisatojen
sinun säiläs säihkyy ja kaikaa.

On Reinin rannoilta Tonavaan
nimes kerran pelkoa tuonut,
ja tanner Puolan ja Bööminmaan
on hurmehestasi juonut,
ja syvälle Balkanin metsihin
sinun kunnias jäljet johtaa
ja päivät Narvan ja Lützenin
ne kruunusi kivinä hohtaa.

Sua, Suomen Leijona, tervehdin!
Taas voimasi valveutuvat,
ja sadoin ja sadointuhansin
rivit takanas taajentuvat.
On vapaudenpäivästäs
sana hiihdetty salosta saloon:
koko kansa sun seuraa jälkiäs,
joka sydän on syttynyt paloon.

On sinuun kansa katsonut
surun, tuskan päivänänsä:
veri usein on taljasi tahrannut,
ei häpeä ikänänsä.
Nyt takanas kulkevan miljoonain
nään loistos ja kunnias tiellä,
sydän yks, veri yks on heillä vain,
vala yksi veressä heillä.

Sinä Suomen Leijona, mahtias
ei enää maahan syöstä.
Sinä katso: kunniavahtinas
ovat urhot kumpujen yöstä.
Sun lähelläsi ma Lallin nään,
jok' ei kärsinyt vierasta miestä,
ja Pentti Poutun harmaan pään,
joka uhmas herrojen iestä.

Ja Ilkka hymyten kaulastaan
pois hirttonuoran heittää.
Stålhandske rintansa haarniskaan
hän haavainsa kunnian peittää,
ja nuoren Schwerinin kulkevan
nään vierellä vanhan Drufvan
ja väärää jalkaa astuvan,
kuten aina, ma nään Sven Dufvan.

Sinä Suomen Leijona, valtainen
on saattoväkesi luku:
sua seuraa raatajat korpien
ja Paavo ja Paavon suku,
joka vakoonsa hukkaan kylvänyt
jyvän köyhän on monen kerran
ja aapisen puuhun veistänyt
ja vuottanut ihmettä Herran.

Sua, Suomen Leijona, tervehdän:
miten säilässäs aurinko palaa!
Ylös vapauden päivähän
sinun voimas vangitut halaa.
Oi, Suomen Leijona, nähnyt oon
sinun kunnianpäiväsi koiton.
Sinä johdat ihanaan taisteloon,
sinä annat vaaran ja voiton!