Me nuoriso Suomen, me riennämme nyt
mert' uhmomahan elämämme,
jo päivönen armas on selkeynyt:
Hei soutamahan venettämme!
Käy, veikkoni, kiinni jo airohon, käy
ja siskoni kulta, sa auta -
Ei valkamorantaa siintävän näy,
sitä kotvahan emme me sauta.

  Nyt littohon vaan:
  ei syntymämaan
  saa onnea unhota koskaan,
  jos mimmoinen lie
  elon kirjava tie,
  jos onnehen taikka turmahan vie!

Nyt ois opas oikea tarpehesen,
opas taitava taikeilla teillä -
Ken määrähän viepä on matkuehen?
Miks' lapset kiistäisi keskenään,
Ken parhain lempivi äitiään?

  Kuink' onkin retkemme riemuinen,
  jos rauha on rakkaanamme!
  Me vieremme maahan vieraasen,
  joka väikkyvi vastassamme:
  Sen ratto on rannalla vieraan maan,
  kell' ystävä onpi matkassaan.