Kanteletar-Lauluja

Mipä meiän paimenien,
kupa karjan kaitsijoiden?
Ei ole paha paimenien,
pah' ei karjan kaitsijoiden;
Kiikumma joka kivellä,
laulamma joka mäellä,
joka suolla soittelemma,
lyömmä leikkiä aholla,
syömmä maalta mansikoita,
ja juomma joesta vettä.
Marjat kasvot kaunistavi,
puolukat punertelevi,
vesi ei voimoa vähennä,
jokivesi varsinkana.
Mipä meiän paimenien,
kupa karjan kaitsijoiden?
Ei ole paha paimenien,
pah' ei karjan kaitsijoiden,
pah' ei karjan kaitsijoiden.

Miss' on, kussa minun hyväni,
miss' asuvi armahani,
missä istuvi iloni,
kulla maalla marjaseni?
Ei kuulu ääntävän ahoilla,
lyövän leikkiä lehoissa,
ei kuulu saloilta soitto,
kukunta ei kunnahilta.
Oisko armas astumassa
marjani matelemassa,
oma kulta kulkemassa,
valkia vaeltamassa;
Toisin torveni puhuisi,
vaaran rinnat vastoaisi,
saisi salot sanelemista,
joka kumpu kukkumista,
lehot leikkiä pitäisi,
ahot ainaista iloa.

"Marisenko, marjasenko,
punaposki puolasenko!
Kävitkö tuon mäkösen alla,
viheriäisen vierun alla?"

"Kavin kerran kun kävinki."
"Mitäs näit käyessäsi?"

"Näin kuusen kukkalatvan
ja haavan halialatvan:
ison kuusen kukkalatvan,
emon haavan halialatvan."

"Konsa sen kotihin tuomma!"
"lllan tullen, päivän mennen,
karjan tullessa kotihin,
kylylöylyn löyhkätessä."

Tule tänne poikapaimen,
tääll' on toinen tyttöpaimen;
tääll' on karjat kaunihimmat,
täällä kellot kuulusammat,
tääll' on mansikat makiat,
täällä lillikat lihavat,
täällä puolat puolikypsät,
vatut vaaran rintehellä.

Kuti, kuti kultaseni,
tule tänne turkkaseni!
Tääll' on kaunis karjan käyä,
armas paimenten asua;
pohjaspuolella mäkönen,
päivän puolella puronen,
lehtomaita luotehesen,
itähän isot ahoset.

Kuti, kuti kultaseni,
tule tänne turkkaseni!
Tääll' on nuori neitosesi,
kaunis kasvinkumppalisi;
sopisipa suuta antaa,
kun olisi kahen valta.
Tule tänne poikapaimen,
tääll' on toinen tyttöpaimen!

Tupa on täynnä tuppisuita,
Pöytä pönkiä mahoja;
Ei olle virren virkkajoa, 
Asian alottajoa,
Kun en mie ruma, ruvenne, 
Lapsi laiha laikahtane, 
Virsilöitä virkkamahan, 
Asiita alottamahan. 
Silloin laulan, konsa jouan,
Konsa jouan ja kykenen, 
Kons' ei kaurani karise,
Eikä heinäni heläjä,
Rukihini ei rutaja. 
Nytpä ei kaurani karise,
Eikä heinäni heläjä,
Rukihini ei rutaja; 
Niin tuonko tupahan virret, 
Saan sanani lämpimähän, 
Istume ilokivelle,
Luome leikkikalliolle,
Ilovirret vieressäni, 
Saatavillani sanaset. 

Niin on noita poikasia,
kun on mustia sikoja,
talvitakku porsahia.

Niin on noita poikasia,
kun on suolla sammakoita,
alla virsun vinkujia.

Niin on noita neitosia,
kun on maalla mansikoita,
punakukkia keolla.

Niin on noita neitosia,
kun on kaupungin kanoja,
eli liinalintusia.

Noin kuulin saneltavaksi, 
Tiesin tehtävän iloa
Sopineeko, syntyneekö,
Käyneekö, kyhänne'ekö,
Miesten soitto, naisten laulu,
Piikojen ilonpiäntä?--
Miks' ei sovi, miks' ei synny,
Miks' ei käy, miks' ei kyhäjä,
Miesten soitto, naisten laulu,
Piikojen ilonpiäntä;
Sovitettu on, synnytetty, 
Musta valkian varaksi,
Lyhyt pitkän puolisoksi,
Pieni suuren vastimeksi,
Kannunlauaksi kataja, 
Tuomi tuopin vanteheksi,
Pakatsin rekipajuksi. 

Oisi mulla vallan miekka,
vallan miekka, vallan valta,
vallan valkia hevonen;
ajaisin ma neitimaalle,
naisin sieltä neittä kolme;
yhen nuoren, toisen vanhan,
kolmannen kasatun piian.
Kasatulla työt tekisin,
vanhan neuona pitäisin,
itse nuorta naurattaisin.

Aina laulan laitettava,
aina pantava pajatan,
sanelen sananalainen,
vihattava vierettelen:
mitä te hyvät imeiset,
viikon kannatta vihoa,
päälle mun vähäväkisen,
lapsen pienen pikkaraisen?
En ole syötävä soria,
enkä purtava punainen,
kaluttava kaunokainen;
naitava minä olisin,
otettava oivanlainen,
korjaeltava koria,
korjaeltava koria.

Kun oisin paimenna paloinen,
eli paimenen tytärnä,
niin toisin huhuelisin,
sekä toisin leilottaisin;

kuuluisi kulosta ääni,
heläjäntä heinikosta;
kukkuisi käetki puissa,
pienet linnut laulelisi.

Viikon vuottelin käkeä,
kauan katsoin kaunoistani.
Kuulisin käen kukunnan,
ehkä syämeni sulaisi.

Viikon vuotin,
kauan katsoin,
jo tuli kevätki kerran.

Kuulin mie käen kukunnan,
linnun laulavan lehossa,
vaan ei syämeni sulanut,
eikä mennyt raskas mieli.

Kuta kuuntelin enemmän,
sitä mieli raskahampi;
mieleni meni pahaksi,
syän syttä mustemmaksi.

Ei minusta lienekänä,
ollekana, lienekänä,
miniäksi miehelähän,
orjaksi anoppelahan.

Vihainen minä miniä,
ankara anopin orja.
Ei neiti minun näkoinen
osaisi orjana eleä,

muistais' ei mukihin mennä,
olla aina alla kynsin.
Toinen kun sanan sanoisi,
minä kaksi vastoaisin;

kun tulisi tukkahani,
hairahtaisi hapsihini
tukastani tuivertaisin,
hapsistani haivertaisin.

Likka tanssivi somasti,
poika polkevi kovasti;
tasaisemp' on neien tanssi,
kun pojan poloisen tanssi.

Likka on nätti ja soria,
poika potra ja koria;
voisi nuo pariksi panna,
kun ei ämmät äkkäjäisi,
koukkuleuat kokkajaisi.

Tulisiko Turusta rutto,
amputauti Aunuksesta,
tappaisi akat kylästä,
koukkuleuat kollahtaisi!
Saisi naastit naiaksensa,
koriat kosissa käyä.

Likka tanssivi somasti,
poika polkevi kovasti;
tasaisemp'on neien tanssi,
kun pojan poloisen tanssi.

 ... 

Mikäs on poikana eleä,
Mikäs olla naimatonna? --
Potra on poikana eleä,
Naasti olla naimatonna;
Ei oo naista naukumassa,
Eikä lasta itkemässä,
Akka ei arttia vetäne,
Laps' ei leipeä anone.
Huoleton hevoton poika,
Aivan huoleton akaton:
Piä ei piiskasta muretta,
Kanna ei huolta kannuksesta.

Voi nuo narrit nuoret miehet,
voi tuhmat pojan turakat,
kun ei keksi köyhän lasta,
uksilta ulisevilta,
veräjilä vierevilä,
aioilta alenevilta!

Köyhän lapsi työt tekevi
kaikki rihmat ketreävi,
kaikki kankahat kutovi,
kaikki lapset liekuttavi.

Työt' on rikkahan tytöllä
vartensa varustamasta,
muretta makoamasta,
toista ilman istunnasta.

Voi nuo narrit nuoret miehet,
voi tuhmat pojan turakat,
kun ei keksi köyhän lasta,
uksilta ulisevilta,
veräjiltä viereviltä,
aioilta alenevilta.

Voi jos mie tok miehen saisin,
miehen mieltäni mukahan,
saisin sulhosen sorian,
mustakulman ja korian.

Voi kun mie mokoman saisin;
joka päivä pään pesisin,
joka ilta saunan saisin, ve'et,
vastat laitteleisin, veen virrasta vetäisin,
vastat varvikkometsästä,
puut kokoisin korpiloista,
vaikka viien virstan päästä.

Voi kun mie mokoman saisin,
saisin sitte pienen poian,
käsi ketreä vetäisi,
jalka lasta liekuttaisi.

Parempi minun olisi,
parempi olisi ollut syntymättä,
kasvamatta, ilmahan sikiämättä,
maalle tälle täytymättä,
ilmoille imettämättä.

Kun oisin kuollut kolmiyönä,
katonut kapalolassa,
vaaksan vaatetta pitänyt,
vaaksan toisen puupalaista,
kyynäran hyveä maata;
pari pappien sanoa,
kolme lukkarin lukua,
kerta kellon helkähystä.

Suot sulavi, maat valuvi,
ahovieret aukiavi,
kaikki kankahat sulavi,
lätäkätki lämpiävi;

ei sula syän suruinen
ei valu vajainen rinta.
Jää on jänkkä syämessäni,
vatsassani vaskivuori;

ei sula sulallakana,
ei valu varillakana,
lähe ei Iämpimälläkänä,

kepene kesälläkänä,
pala ei päiväpaistehella.
Minkä päivänen yleni,
sen mun mieleni aleni,

minkä päivä Iämpimämpi,
sen mun mieleni vilumpi;
minkä päivä kaunihimpi,
minun mieleni pahempi.

Kun olin miessä nuorempana,
hersyin heinänkarvaisena,
silloin kelpasi kestin käyä,
kestin käyä ja kisata;

lysti oli syää, lysti juoa,
lysti leikkiä piteä,
markan maksoi mallaskappa,
killingin humalanaula.

Nyt ne on kaikki kallistunna,
elo entinen hävinnä,
nyt on kukkaro kulunna,
rahat saaut rauennunna.

Mitä tuosta, jos ma laulan,
tahi tuosta, jos ma tanssin,
ei tuota kyty kysele,
eikä appi arvaele,
nato ei naisille sanele,
anoppi kylän akoille;
ky'yn kytken kynnykselle,
naon naittelen kylälle,
anopin susille syötän,
apen karhuille apatan.

Lämmin paita liinainenki
oman äitin ompelema;
vilu on vaippa villainenki
vaimon vierahan tekemä.

Lämmin on emosen sauna
ilman Iöylyn lyömättäki;
Kylmäpä kyläinen sauna
vaikka Iöyly Iöytäköhön.

Koria kotoinen leipä,
jos on täynnä tähkäpäitä;
vihavainen vieras leipä,
vaikka voilla voituohon.

Lämmin paita liinainenki
oman äitin ompelema.
Ohoh kullaista kotia,
armasta ison eloa!

Millä maksan maammon maion,
millä kostan äitin koulun,
millä vaivat vanhempani?
Maksanko marjoilla kesällä,
kostan koivun jältösillä;
ei marjat mitänä maksa,
maammon maitojen eholla;
ei ne kosta koivun jälet,
kosta ei koulua emoni.
Ammunko joutsenen joelta,
virralta vihervän linnun;
ei se vielä sittekänä,
maksa ei maitoa emoni,
kosta ei äitin koululoita,
ei vaivoja vanhempani.
Maksa Kiesus maammon maiot,
kosta Luoja äitin koulut,
maksa vaivat vanhempani,
huolet kaikki kantajani!

Soitapas soria likka,
Rannin likka rallattele,
sorialla soitollasi,
kumialla kulkullasi,
heliällä hengelläsi,
kaunihilla kaulallasi!
Anna suuta, Suomen likka,
tälle Suomen sulhoselle;
suu ei kulu suuellessa,
käsi kättä antaessa.

Yksin vieno veet vetelen,
yksin kannan puut poloinen,
yksin jauhan, yksin laulan,
yksin leivon, yksin keitän;

kaikissa katala yksin,
toist' ei turvana ikänä.
Yksin liitäme levolle,
yksin nousen vuotehelta.

Eipä keksi suuret sulhot,
ei ne keksi köyhän lasta
kesannolla kenkiväksi,
rannalla rakentavaksi.

Kenpä se köyheä käkisi,
lehmitäntä leyhkäsisi!
Yksin vieno veet vetelen,
yksin kannan puut poloinen,

yksin jauhan, yksin laulan,
yksin leivon, yksin keitän;
kaikissa katala yksin,
toist' ei turvana ikänä.

Mont' on mulla morsianta, 
neljä neittä tieossani,
vielä viieski varalla, 
kanssa kuues kuuluvissa. 

Yks' on tuolla Toivolassa, 
Niemelässä neiti toinen, 
kolmansi Kotalahella, 
neljäs Neitolan kylällä.

En taia sitä epäillä,
en pelänne ensinkänä,
ett' ei ota onkeheni,
kala viiestä ve'estä,
osaavasti onkiessa,
koukun konstin laskiessa;

vaan sitä epäelenki,
sitä pelkeän pahasti,

ett'en saa ma ensimmäistä
tuolta Toivolankylästä.

Voi minua mieskulua,
kun en nainut naiskuluista,
nainut nuorella iällä,
ottanut elon ajalla!

Kaikkiahan mies katuvi,
vaan ei nuorra naimistansa,
lassa lapsen saamistansa,
pienenä perehtimistä.

Voi minua mieskulua,
kun en nainut naiskuluista,
nainut nuorella iällä,
ottanut elon ajalla,
ennen elon puuttumista,
väkeni vähenemistä.

Kukkua käkesin kälkö,
lintu lauloa lupasin;
saisinko käeltä kielen,
kukkujalta kulkkutorven,
kukkuisin jokaisen kuusen,
joka lehto leikin löisin.

Tuolla kukkuisin kovemmin,
kuss' on kurjat kulkemassa,
vaivaiset vaeltamassa,
huolelliset horjumassa,
martahat matelemassa.
Mistä tunnen huolellisen?

Tuosta tunnen huolellisen:
huolellinen huokoavi,
huoleton huhuelevi.

Tuuti, tuuti tummaistani,
Tummaisessa tuutusessa,
Tummaisella tuutijalla,
Tummaisen tuvan sisässä!
Tuuti lasta tuonelahan,
Lasta lautojen sylihin,
Alla nurmen nukkumahan,
Maan alla makoamahan;
Tuonen lasten laulatella,
Manan neitojen piellä!
Tuonen tuutunen parempi,
Manan kätkyt kaunosampi,
Etevämmät Tuonen eukot,
Paremmat Manan miniät,
Tupa suuri Tuonelassa,
Manalla majat avarat.

Pah' on orjana eleä,
käyä toisen käskyläissä;
teen mä työtä työn ajalla,
väännän hartian väellä,

täytän käskyt, kannan väskyt,
kärsin käsnäiset lapiot,
ei oo hyvä siitäkänä,
tuostakana tuon parempi,

torutahan torkunnasta,
manataan makoamasta.
Pah' on orjana eleä,
käyä toisen käskyläissä.

Oi Ukko ylinen herra, 
taivahallinen Jumala,
tuo kerta rajalle rauha,
Suomehen sula sovinto,
rauha raukoille rajoille,
sana kaunis Karjalahan!

Kun toisit rajalle rauhan,
Suomehen hyvän sovinnon,
viel' ois miestä mielehistä,
sulhoa sulosanaista,
kyntäjäksi, kylväjäksi,
siemenen sirottajaksi;

itku ei kuuluisi kujilla,
valitus vajojen päissä,
lehot ei nurmelle leveisi,
pellolle petäjän taimet.

Oi Ukko ylinen herra,
taivahallinen Jumala,
tuo kerta rajalle rauha,
Suomehen sula sovinto,
rauha raukoille rajoille,
sana kaunis Karjalahan!

Muien turvaset tulevat,
armahaisensa ajavat,
tahi on turvansa tuvassa,
armahat katoksen alla;
minun ei turva tullekana,
armahani ei ajane.
Eipä liiku linnuistani,
näy ei näätähattuistani,
kujosilla kulkevaksi,
aitoviertä astuvaksi;
kulta kulkevi kulossa,
armas arkussa ajavi,
turva minun on turpehessa,
armas kirkon aian alla,
turpehia tuntemassa,
aitoa armastamassa.

 ... 

Kiitos kaunoisen Jumalan
Emännästa tään talosen!
Tämän ruoan laittamasta,
Tämän pöyän täyttämästä,
Liioilla lihamuruilla,
Kaunehilla kakkaroilla.

Kiitos kaunoisen Jumalan
Emännästä tään talosen!
Hyvin on tehnynnä emäntä,
Kun ompi olutta pannut,
Siit' on tehnyt sen paremmin,
Kun on juomahan kutsuttu.