Vihreällä aukiolla syvällä metsän uumenissa,
missä aurinko niin kuumasti paahtaa,
istuu musta ja suuri hämähäkki
ruohikossa ja tuijottaa ympärilleen.
Hän vangitsee auringonsäteet ja punoo
ja kehrää ne pimeydeksi ja solmii niistä verkon,
joka on niin luja ja tiivis,
niin ilmava ja kevyt,
että hän vangitsee sen silmukoihin jokaisen 
elävän sielun piinatakseen ne kuoliaaksi.

Ja aurinko menettää voimansa, sen hento valo
sammuu sysimustaksi yöksi.
Ja ihmiset vaeltavat ympäriinsä ilman sieluaan,
mutta tulevat mielestään hyvin toimeen ilmankin sitä.
He luulevat pimeyttä päivänvaloksi
ja pelkäävät kuin pimeää päivän valjetessa
ja kätkeytyvät hyvin
ja uneksivat, että heidän sielunsa muka olisivat
vahvoja ja vapaita. Herätessään 
he kuvittelevat nukkuneensa hyvin.

Mutta ristilukki kutoo verkkojaan suutuksissaan;
on yksi sielu, jota hän ei pysty vangitsemaan.
Se sielu vaeltaa vapaana halki aikojen
perintönä sankarilta toiselle.
Se tekee heidät mahtaviksi ja tuo heille vaivaa
ja kunniaa ja häpeää, - ja voittoja ja kuoleman,
ja piinaa ja verta
palkkioksi miehekkäästä rohkeudestaan. -
Sillä kaikki he taistelevat lukin verkkoa vastaan
ja kaikki he jäävät sen vangiksi.