Neljä serenadia = Four serenades

Tiiän mä oluen synnyn: 
humalast' oluen synty. 

Humala, Remusen poika, 
pistettiin pienenä maahan, 
kynnettiin kyinä maahan, 
viskattiin viholaisna 
penkerehen Osman pellon, 
vierehen Kalevan kaivon. 

Siitäpä nousikin taimi, 
yleni vihanta virpi.
Nousipa humala puuhun, 
kohosi latvoa kohti, 
huhuili humala puusta,  
pellon penkereltä ohra, 
Kalevan kaivosta vesi. 

Olut on oikia nimi, 
hurskahille hyvä juoma, 
paljo juonehille paha. 
Pani se huiskaman hullut, 
meiskamahan mielipuolet. 

Tiainen olutta pani, 
hyvin se tiainen tiesi, 
osasi oluen panna. 
Tiainen pikkuinen lintu, 
varpunen vähävarainen, 
kutsui se vieraita paljo, 
juomahan olutta tuota. 

Ei voinut kotona olla, 
metsähän piti paeta...

C'est la Mort qui [console et la Mort]1 qui fait vivre ;
C'est le but de la vie, et c'est le seul espoir
Qui, [divin]2 élixir, nous monte et nous enivre,
Et nous donne le cœur de marcher jusqu'au soir ;

À travers la tempête, et la neige et le givre,
C'est la clarté vibrante à notre horizon noir ;
C'est l'auberge fameuse inscrite sur le livre,
Où l'on pourra manger, et dormir, et s'asseoir 

C'est un Ange qui tient dans ses doigts magnétiques
Le sommeil et le don des rêves extatiques,
Et qui refait le lit des gens pauvres et nus ;

C'est la gloire des Dieux, c'est le grenier mystique,
C'est la bourse du pauvre et sa patrie antique,
C'est le portique ouvert sur les Cieux inconnus !

Es lacht in dem steigenden Jahr dir
Der Duft aus dem Garten noch leis,
Flicht in das flatternde Haar dir
Eppich und Ehrenpreis.

Die wehende Saat ist wie Gold noch,
Vielleicht nicht so hoch mehr und reich.
Rosen begrüßen dich hold noch,
Ward auch ihr Glanz etwas bleich.

Verschweigen wir, was uns verwehrt ist,
Geloben wir, glücklich zu sein,
Wenn auch nicht mehr uns beschert ist,
Als noch ein Rundgang zu zwein.

Ah, voi, kuinka kauhiasti suru vaivaa mieltäni, 
kun mun täytyy lähteä ja tänne jättää kultani!

Sinun luontosi lempeä on sydämeni sitonut, 
sinun kaunis katsantosi kovasti mua vanginnut. 

En mä sua, kulta likka, tai'a koskaan unhottaa, 
enkä mui'en tyttöin päälle tai'a koskaan katsahtaa. 

Paljo ennen sinun kanssa juon mä vettä virrasta, 
ennen kun mä muien kanssa joisin oltta tuopista.

Nimesi mä kirjottelen hopiahan, kultahan, 
kuvasi mä kätkielen sydämeni pohjahan. 

Sinussapa sy'ämeni kiinni riippuu ainia'n, 
sinuapa ainoata minä aina rakastan!