Zwei Balladen , opus 31

Jo kansa kaikki rauhassa makas majoissaan,
mut murhe oli rinnassa kuninkahan.
Ja suuri on kuninkaiden murhe.

– ”Mun orhini valkeat te valjastakaa kuus!” –
Näin kuningas se kesk’ yöllä orjillensa huus.
Se yö oli kaunis ja kalpee.

Ja kuningas se kulkevi vaunuissaan,
mut murhe istui vierellä kuninkahan.
Ja suuri on kuninkaiden murhe.

Kas, kaviot ne kopsaa ja liikkuvi maa,
mut Irma-impi rauhassa makas majassaan.
Se yö oli kaunis ja kalpee.

– ”Oi, äitini, kuule kuinka jyrisevi tie!
Oi, äiti, äiti, heräjä, se ukkonen lie!” –
Niin suuri on kuninkaiden murhe.

– ”Sa nuku, nuku rauhassa, lapsi levoton.
Jos ukkonen se onpi, se kohta ohi on.” –
Se yö oli kaunis ja kalpee.

– ”Oi, äitini, katso kuinka välkkyvi tie!
Oi äiti, äiti heräjä, se sotajoukko lie.” –
Niin suuri on kuninkaiden murhe.

– ”Sa nuku, nuku rauhassa, lapseni mun.
Jos sotajoukko on se, ei nousta sovi sun.” –
Se yö oli kaunis ja kalpee.

– ”Oi äiti, äiti, joudu jo ikkunahan!
Se valkea valjakko on kuninkahan.” –
Ja suuri on kuninkaiden murhe.

– ”Oi, peitä, peitä kasvosi, tyttöni mun
Jos kuningas se onpi, niin tuli turma sun.” –
Se yö oli kaunis ja kalpee.

Ja kansa kun aamulla kävi katsomaan,
niin tyhjä oli tölli ja emo surussaan.
Oi, suuri on kuninkaiden murhe!

Mut kaviot kun kopsaa ja maa kun jyrisee,
niin kansa Irma-immestä vielä laulelee.
Oi, suuri on kuninkaiden murhe!

Narra la fama, e ancor n’ha orrore il popolo:
Nerone, indétto a la città l’incendio,
salí su quella torre a lo spettacolo
del rogo, allegro ed avido.
     
Correano al cenno suo gl’incendiarii,
baccanti in festa, e roteavan picei
serti di fiamma. Dritto su’ merli aurei
Neron tocca la cetera.
     
– Gloria – egli canta – al fuoco: a l’oro ei simile
ei degno del Titan che al cielo tolselo:
l’augel di Giove il porta; ed il primo alito
egli accolse di Bromio.
     
Vieni, splendido nume: al crine i pampini,
molle danza su ‘l mondo anzi che in polvere
torni: di Roma qui raccogli il cenere
e nel tuo vino mescilo.

Gläns över sjö och strand, 
stjärna ur fjärran, 
du, som i Österland, 
tändes av Herran!1
Barnen och herdarne 
följa dig gärna, 
[Betlehems]2 stjärna.

Natt över Judaland, 
natt över Sion.
Borta vid västerrand 
slocknar Orion.
Herden, som sover trött,
[ute å fjället]3,
barnet, som slumrar sött
[inne i tjället,]3
vakna vid underbar 
korus av röster, 
skåda en härligt klar 
stjärna i öster,
gånga från lamm och hem,
sökande Eden,
stjärnan från Betlehem
visar dem leden
[fram genom hindrande
jordiska fängsel
hän till det glindrande
lustgårdens stängsel.
Armar där sträckas dem, 
läppar där viska, 
viska och räckas dem
ljuva och friska:]3
»Stjärnan från Betlehem
leder ej bort, men hem.«
Barnen och herdarne 
följa dig gärna, 
strålande stjärna.